skip to main |
skip to sidebar
Tehtiin eilen pieni äiti-tytär-lenkki, jonka aikana oli tarkoitus ottaa joku perhepotretin tapainen luomus.
Tässä ehdoton suosikkini, johon ehkä kiteytyy kaikki oleellinen..eli Vanu ja Oodi leikkimässä lempileikkiään, johon kuuluu se, että ensin juostaan täysin ympäri minua, sitten Vanu kalauttaa lapsensa maihin, siitä seuraa painia, ja kun äiti jää alimmaiseksi niin...:
Onneksi nuo tuntuvat olevan niin samalla aaltopituudella näissä leikeissä, ei ole varmaan koskaan aikaisemmin ollut Vanulla noin röyhkeää leikkikaveria, johon se ei olisi polttanut päreitään. Mutta kuten sanottu, Oodi saa tehdä mitä vaan koska vaan, Vanusta ei ole ainakaan vielä sen kurmuuttajaksi.
Ehkä eniten Oodin näköinen kuva, jonka olen onnistunut ottamaan.
Killistelyä auringossa.
Tässä vähän koko"eroa". Vanulla on toki ihan tajuttoman vähän turkkia, mutta ei tosta pennusta varmaan ihan hirveän pientä jää...
Oodi vähän posettaa. Ei me oikein osata vielä.
Kävimme tänään vähän uusissa maisemissa lenkillä, Oodi urakoi ensimmäisen täyspitkän lenkkinsä perjantaina niin kunnioitettavan hyvin, että vein sen tänään eräälle toiselle Vanun vakilenkeistä. Vanu itse oli vähän ihmeissään kun lapsi tuli mukaan, eikä edes fasaanit saaneet sitä lähtemään porukasta. Eilen kävimme taas laskettelurinteillä juoksentelemassa, sain jopa veljeni houkuteltua mukaan kuvausavuksi, mutta aurinko päätti vetäytyä pilveen juuri kun saavuimme paikalle. Tässä vähän kuvia tältä päivältä.
Oodin perusilme juuri ennen lenkillelähtöä.
Pieni pentu ihan yksin vieraassa paikassa. Sekuntia ennen Vanun perään pinkaisemista.
Ihmeellistä, se onnistuu joskus näyttämään aivan ilmiömäisen paljon Vanulta.
Odesta tuo oksa oli niin kiva, että siitä piti pitää kiinni jatkuvasti.
Pikkuhiljaa alan odotella hampaittenvaihtoa, kovin ahkerasti se onkin niitä käyttänyt mm. pianon jalkaan ja ihmisten alahuuliin. Nimensä veroinen kakara se kyllä on, sillä on ehkä maailman ärsyttävin haukku joka koostuu monesta pienestä haukusta ja on aivan järjettömän kova ja vaativa. Ja niin, se pitää pianon mausta ja nukkuu aina kyseiseen vempeleen vieressä.
Pieni hirviömme pääsee huomenna kunnioitettavaan 15-viikon ikään. Eläinlääkärillä käyty, kylän jo eläkkeellä oleva tiukkislääkäri oli hellyyttävän hämmentynyt Oodin rohkeudesta ja kauniista väristä, eipä se ole hirveästi aiemmin koiriani kommentoinut, muuta kun kerran kysyi onko aikeita käyttää Vanua jalostukseen kun tarkasteli sen lonkka- ja kyynärtuloksia papereista.
Oodin päivät kuluu muutenkin ihan normaaliin malliin, paitsi että viikko sitten se pyörähti pieneltä ja matalalta laiturilta Vanun töytäisemänä (kääntyi nopeasti) veteen. Enpä usko, että pikku-Oodi enää hirveästi tulee uimaan. Mutta se nähdään sitten kesällä, hyvin se handlasi itsensä rantaan, ei siinä onneksi ollut matkaa kuin pari metriä. Oli muuten pienen näköinen kun turkki oli ihan läpimärkä.
Tässä tuttuun tapaan seisomakuva tutulta paikalta.
Ja tässä vähän päätä, hupsu otus.
Oodi vietti 3kk-syndejä tuossa lauantaina, joten nyt rapsahti sitten neljäs kuukausi käyntiin. Oodilla on ollut melkoisen kivaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut kiitettävästi, onpa se oppinut jo senkin, että sorsat ovat vitsin kivoja jahdattavia, vaikka ne ensin aiheuttivat siinä perimmäistä hämmennystä.
Oodi on aika vapaasti saanut kävellä lenkeillä, pari kertaa olen saanut sen sylissä raahata pois joistain kohdista, joihin se on jäänyt kupeksimaan syystä tai toisesta. Autojen tullessa se on jo monta viikkoa heti tullut luokse, mutta nyt alkaa vauhtia olemaan jo niin paljon, että en ruuhka-aikaan (tällä se tarkoittaa noin neljää autoa per lenkki) sitä enää vapaana päästä kulkemaan autotieosuuksilla. Ja niin, sille on tullut myös viehtymys urheilukenttää kohtaan, joka on visusti ollut aidattuna about vuoden. Niin vain pikku-Oodi mahtuu sieltä alta kirmailemaan radan vierelle...ja tekee sen nyt taatusti joka kerta. Joten, hihnasta on tullut jo tuttu kapistus, vaikka edelleen se vähintään puolet lenkeistä kirmata vapaana.
Ensimmäinen totaalikatoaminenkin on koettu, olin eilen lähdössä sairaalaan veljen ja äitin kanssa isää katsomaan. Annoin koirille luut (sellaiset pehmeät, nahkaluita en uskalla antaa vartioimatta) ja kuinka ollakaan, veli jätti oven apposen avonaiseksi kun raahasi kamojaan autoon. Kaikki koirat olivat pihalla nanosekunnissa. No, Vanu tuli nätisti sisään, corgi taasen olisi tahtonut tulla mukaan ja hyppäsi autoon. Hain sen sieltä sisälle ja suljin oven. Ja kauhistus. Pentua ei ole missään.
Kiersin talon sisältä ja ulkoa, huhuilin, vihelsin, ihan kaikkea mahdollista. Ei se ollut missään. Noin viiden minuutin paniikin jälkeen se yhtäkkiä ryömi auton alta luokseni sen näköisenä, kuin se ei yhtään tajuaisi miksi minä niin kovaa sen nimeä huusin...se oli vienyt sen luun sinne auton alle ja syönyt sen siellä ettei kukaan saisi sitä varastettua siltä. Puuh. Ja helpotus oli valtava.
Vanu lähti fasaanijahtiin. Oodi ei käsitä miksi.
Seisomista lauantaina, 3kk-syndejen kunniaksi. Ilme ei ehkä paras mahdollinen? :D
