Eilen oltiin sitten Tiian kanssa jäällä pyörimässä, Tiia toki keppiensä kanssa joutuu vähän kikkailemaan ja etenemisvauhtimme ei ehkä ole päätä huimaavaa. Mutta mitäs siitä, koirilla on ainakin ollut nastaa.
Narupalloilla on niilläkin ollut osansa tässä lenkkien vauhdikkuudessa. Jos ne on minulla kameralaukussa mukana, haistaa Vanu ne kyllä ja tällöin ei ala Oodin kanssa peuhata sen kummemmin. Se vaan sitten roikkuu minussa ja luo kaipailevia katseita laukkuuni.
Vanun riemua kun pallot on vapautettu
Myös pieni Unna on vakuuttunut narupallojen upeudesta, vaikkakaan se ei pysty niitä oikein kantamaan kun sen hampaidenvaihto on kesken ja let's face it, sen suu on aika pieni ja pallot ovat kuitenkin suht kookkaita. Mutta niin se vaan itsepintaisesti ryntäili pallojen perään.
Eilen sain Oodista sellaisen kuvan, jossa on kyllä täysin itsensä näköinen. Varoituksen sana, ihmiset, nomen est omen.
Tänään lenkillä tuuli aivän järjettömästi. Tässä vähän indikaatiota
Puudelillakin meni kovaa
Pallo on kaikille rakas
Jopa Kalelle, jonka oma tennispallo pysyi sillä suussa melkein koko lenkin ajan