Mutta siis, hienosti meni. Oodi on ollut nyt vähän hankala muiden koirien kanssa, se päätti viime syksynä että Nuu pitää saada ruotuun ja alkoi oikeasti ahdistella sitä niin paljon, että lopulta kävi sen päälle ja tämän jälkeen en ole Nuuta voinut meille ottaa hoitoon ollenkaan. Nyt tosin lenkillä menevät hienosti, Oodi lähinnä ignooraa jälkikasvuaan, mutta Nuu on vieläkin varovainen. Tämän takia vähän mietitytti, josko meille oikeasti voi tulla ketään koiraa enää tähän laumaan niin kauan kun Oodissa henki pihisee.
Mutta Jalo osoittautui oivaksi laumakumppaniksi näille. Vanun mielestä se toki on aika ällöttävä, mutta Vanu ei silleen hakeudu tilanteisiin missä voisi siitä ärsyyntyä. Oodi on sisällä suhteellisen välinpitämätön, ulkona taasen ihan frendi. Kävelivätpä lauantai-iltana jo vierivieressä lenkillä, kyljet kiinni toisissaan. Oodi toki keskellä, en usko että Vanun kyljessä saa kukaan muu olla muutenkaan.
Jalo. On ihana. Reipas, aktiivinen, nopea oppimaan, ja aivan hillittömän hauska poikanen. Käytiin reipas kaksituntinen lenkki heti perjantaina kun kotiin päästiin, ja yöllä kävin vielä seitsemän kilometrin juoksulenkin Jalon kanssa, joka oli vapaana melkein koko matkan, mutta juoksi mun vieressä. Aina kun katsoin sitä ja kehuin, niin se alkoi hyppiä...mun päänkorkeudelle.
Kuviakin olis.
Jalo vähän viileämmällä aamulenkillä
Hämmentyneenä kun tytöt jäljitti fasaania
Lienee Jalon lempipose. Eka juoksee about 20m päähän ja sit seisoo siellä odottaen meitä tälleen
Herran pää
Kuuma sunnuntaiaamulenkki. Silti olisi hakenut palloa varmaan mielellään tuntikaupalla
Her Majesty. Vanu.
Oodi on taas kasvattanut itselleen kesäturkin..huoh.
Mun äiti ja Jalo.
Ja tytöt. Oodin tyrmistynyt ilme johtuu siitä, että kaukaisuudessa Jalo oli mun äidin halittavana ja sepäs järkytti pienen Puudelin maailmaa.
Ja hei! Oli tääkin matkassa. Capri the corgi.
