keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Jalo tuli kylään

Meillä olis nyt tarkoituksena ottaa Jalo kesällä vähän useamminkin meille kotiin ja mökille messiin, joten testattiin miten se tulee tämän koiralauman kanssa juttuun. Siis viikonlopuksi vein sen sitten Turenkiin. Hyvin mahduttiin pikku-Fiatiinkin, Jalo oli takaosassa ja tytöt takapenkillä. En tiedä olisiko sinne kyllä toista ihmistä mahtunut kun mun kamat sitten valtas etupenkin...

Mutta siis, hienosti meni. Oodi on ollut nyt vähän hankala muiden koirien kanssa, se päätti viime syksynä että Nuu pitää saada ruotuun ja alkoi oikeasti ahdistella sitä niin paljon, että lopulta kävi sen päälle ja tämän jälkeen en ole Nuuta voinut meille ottaa hoitoon ollenkaan. Nyt tosin lenkillä menevät hienosti, Oodi lähinnä ignooraa jälkikasvuaan, mutta Nuu on vieläkin varovainen. Tämän takia vähän mietitytti, josko meille oikeasti voi tulla ketään koiraa enää tähän laumaan niin kauan kun Oodissa henki pihisee.

Mutta Jalo osoittautui oivaksi laumakumppaniksi näille. Vanun mielestä se toki on aika ällöttävä, mutta Vanu ei silleen hakeudu tilanteisiin missä voisi siitä ärsyyntyä. Oodi on sisällä suhteellisen välinpitämätön, ulkona taasen ihan frendi. Kävelivätpä lauantai-iltana jo vierivieressä lenkillä, kyljet kiinni toisissaan. Oodi toki keskellä, en usko että Vanun kyljessä saa kukaan muu olla muutenkaan.

Jalo. On ihana. Reipas, aktiivinen, nopea oppimaan, ja aivan hillittömän hauska poikanen. Käytiin reipas kaksituntinen lenkki heti perjantaina kun kotiin päästiin, ja yöllä kävin vielä seitsemän kilometrin juoksulenkin Jalon kanssa, joka oli vapaana melkein koko matkan, mutta juoksi mun vieressä. Aina kun katsoin sitä ja kehuin, niin se alkoi hyppiä...mun päänkorkeudelle. 

Kuviakin olis.

Jalo vähän viileämmällä aamulenkillä

 photo 2Jalo1-2_zps0efff22d.jpg

Hämmentyneenä kun tytöt jäljitti fasaania 

 photo 4Jalo3-1_zps5cc00c0e.jpg

Lienee Jalon lempipose. Eka juoksee about 20m päähän ja sit seisoo siellä odottaen meitä tälleen

 photo 4Jalo2-1_zpsf6042cfd.jpg

Herran pää

 photo 2Jalo2-2_zpse3d7abe0.jpg

Kuuma sunnuntaiaamulenkki. Silti olisi hakenut palloa varmaan mielellään tuntikaupalla

 photo 4Jalo1-2_zpse8f20dfe.jpg

Her Majesty. Vanu.

 photo 4Vanu-2_zps49564f16.jpg

Oodi on taas kasvattanut itselleen kesäturkin..huoh. 

 photo 4Poodle1_zpsd00279fb.jpg

Mun äiti ja Jalo.

 photo 4mutsijalo_zpsbc14aacd.jpg

Ja tytöt. Oodin tyrmistynyt ilme johtuu siitä, että kaukaisuudessa Jalo oli mun äidin halittavana ja sepäs järkytti pienen Puudelin maailmaa.

 photo 3VanuOodi_zps25d67d3c.jpg

Ja hei! Oli tääkin matkassa. Capri the corgi.

 photo 2capri_zps6b11cac6.jpg