Oltiin Turengissa siis corgivahdissa kun vanhempani olivat Saksassa käymässä. Käytiin päivittäin riehumassa kunnon lenkit, Caprikin oli ihan messissä ja jätin nyt sitten porukoille kotiin suhteellisen lenkkivaateliaan eläimen. Voi jummi kun se tykkäsi olla meidän mukana, ja juoksi siinä missä nämä minunkin eläimeni, vaikka Cappula täyttääkin ensi keväänä jo 10v. Se ei kyllä ikäänsä näytä, Tiedä sitten jos sen kuono olisi kokonaan ruskea (tai punainenko se virallinen väri nyt sitten on), että olisiko se harmaantunut. Valkokuonoisesta vähän vaikea sanoa!
Kävin sitten itse Tallinnassa viime viikonloppuna, ja vanhempani saivat vaivoikseen Vanun ja Puudelin. Oodin Puudeli-nimitys on muuten niin tarttunut jo, että äitinikin kutsuu sitä nykyään Puudeliksi, ja Oodi itse tunnistaa tämän nimen ihan yhtä hyvin kuin omansa. Niinkö siinä muka nyt kävi, että minulla on Puudeli-niminen collie! Mutta kiltisti olivat olleet, joka on aivan ihana juttu. Oodi toki minua kaipaili, se on niin minun koirani ettei mitään rajaa.
Olen tässä koko syksyn ihastellut koirieni mahtavaa kemiaa. Ne eivät kumpikaan ole mitään tossukoita, mutta koska Vanun alfa-asema on niin selkeä, ei Oodi ole koskaan pokkuroinut sitä kohtaan. Oikeastaan päinvastoin, ensimmäiset kaksi vuotta Oodi aika paljolti varoi mutsiaan, varsinkin kun Vanu nukkui. Vanu teki kaikki aloitteet leikkeihin ja pesuhetkiin, ja jos Vanu ikinä koki että tyttärelle piti antaa palautetta typerästä käytöksestä, kävi se silmänräpäyksessä ja Oodi oli välittömästi selällään.
Pahin asia tapahtui silloin kun Oodi palasi kotiin pentuja tekemästä. En tiedä oliko se sitä, ettei Vanu tunnistanut sitä koska se tuoksui oudolta vai mitä, mutta Vanu ei hyväksynyt sitä meille ollenkaan. Oodi oli ihan hämmentynyt koko päivän, mutta kun menimme mökille, Vanulla yhtäkkiä alkoikin raksuttaa, ja se aivan yhtäkkiä tajusi, että tämä ihmeellinen koira on todellakin Oodi. Voi sitä riemua, ne leikkivät ja juoksivat ja nukkuivat yön käppyrässä, toisissaan kiinni, jota ei todellakaan ikinä tapahtunut ennen.
Ja en sitten tiedä oliko tämä se todellinen käänne niiden toimeentulemisessa. Nykyään Oodi hyvin usein menee Vanun syliin kun se makaa jossain, ja Vanu alkaa välittömästi pestä sen korvia. Jos Vanu lopettaa, Oodi tökkää sitä kuonollaan, että hei mutsi, lisää. Usein näen Vanun nukahtaneen pää Oodin pään päälle. Oodi myös yleensä aloittaa leikit, ja onpa se pariin otteeseen tässä vuoden aikana antanut äidilleen palautetta sen tullessa liian lähelle luutaan. Ne myös nukkuvat lähekkäin usein, ja joka aamu niiden tullessa minua tervehtimään sänkyyn, Vanu alkaa pestä minun päälläni makaavaa Puudelia, joka on varmaan niinä hetkinä maailman onnellisin koira, kun minäkin sitä rapsuttelen ja halailen samaan aikaan.
Mutta, näistä mietelmistä sitten kuviin. Niitä on vähän, mutta kuitenkin.
Tässä tämä, Puudeli.
Ja mutsin kanssa.
Se on muuten nyt sitten niin, että Puudeli on päättänyt luopua turkistaan. Se on jo aika kalju kyljistä ja takaosastaan. Siksi Vanun suussa on karvoja.
Puudeli ja ikinuori Capri-muori
Ja niin. Minun Vanu.
