Nuu-sisko ja sen Veli-veli

Sunnuntaikävelyä Pirkkalan metsistössä taas tänään iltapäivällä. Mukanamme Emilia Nuun kanssa ja Sini Velin. Vanu ja Oodi toki minun kanssani, Vanulla on syysriemua nyt sen verran rinnassa että huh. Yleensä se tyytyy hippaleikeissä jahtaamaan Oodia, joka on mutsinsa paimennusnäykkäisyihin perin tottunut, mutta nyt viimeaikoina olen huomannut Vanun tekevän samaa Nuulle. Vanu ei oikeastaan koskaan leiki kenenkään muun kuin tyttärensä kanssa, mutta Nuu tuskin tätä mummon uutta vaihdetta ihan rakkaudenosoituksena voi ymmärtää. Rassukka sai Vanulta näykkäisyn tänään sitten kintereeseen juoksennellessaan Velin kanssa ja taisi sattua sen verran että rupean tuota mummia hillitsemään kun lapset riehuvat.

Kuvasato oli huonoa, nyt en voi syyttää edes säätä. Lapset juoksivat aina jossain mäen alla tai puiden takana tai jossain puskissa, tai sitten niin varjoisissa paikoissa ettei mitään toivoa. Talvi ja jäälenkit..ehkä sitten niiden riehumisista saa jotain matskua.

Mutta siis. Nuullahan on karvanlähtö, ihan sellainen hirmuinen. Nyt sillä ei ole enää edes häntä- tai housukarvoja. Hahaa.



Siristelyä syysauringossa



Tässä Velin juoksupyrähdys



Ja kivat keppileikit



Kävimme kesällä näyttelyharjoituksissa, jossa oli paikalla kovasti muitakin collieita. Tässä kuvia selatessani tajusin etten ole kai kunnolla pienennellyt niistä kuvista MITÄÄN, joka on tosi sääli! Joten tässä kolmen kuukauden takaisia kuvia molemmista karvaisemmilta ajoilta

Nuun nassukka



Veli kokonaan



Ja Velinkin nassu

Sadepäivä

Sataa, sataa, sataa. Eilen kastuimme kaikilla lenkeillä ja viime viikolla metsään mennessämme Oodi ei meinanut tulla autosta ulos kun satoi niin kovaa. Rassukka. Toki tämä tarkoittaa myös sitä, että kodistamme on tullut ajoittainen hiekkalaatikko. Ihan sama kuinka paljon noita koiria puunaan suihkussa tai imuroin lattioita, sitä hiekkaa vaan riittää. Se jaksaa vielä kuudenkin collienomistamisvuoden jälkeen ihmetyttää, että kuinka sitä voikin olla niin paljon. Sängystäkin sitä välillä löytyy, koska Vanu kaivautuu peittojen väliin silloin harvoin kun tahtoo siellä nukkua. Siltikään en ole koirilta sänkyä kieltämässä, Oodi nukkuu aina minun kanssani. Vanu yleensä mieluummin lattialla tai sohvalla. Hassua, koska silloin pienempänä Oodi ei viihtynyt sängyssä yhtään.

Oodilla ja Vanulla on nyt myös uusi Ihana Ihminen niiden elämässä, eli meillä useimpina viikonloppuina vieraileva mies. Ne suhtautuvat siihen yhtä suurella tunteen palolla kuin veljeeni. Jessus sitä kontroloimatonta iloa, en ole kehdannut ottaa koiria mukaan juna-asemalle kun niistä lähtee niin jumalaton meteli. Hupaisinta oli kun olimme sitä kerran viemässä junalle ja se kävi ostamassa lipun minun odotellessa auton luona koirien kanssa. Se oli poissa kokonaista 3 minuuttia, mutta silti vastaanotto oli riemua täynnä. Hupsut.

Mutta siis, tänäänkin olimme metsässä, minulla oli kamera mukana koska halusin todistusaineistoa nuun karvattomuudesta. Minua harmittaa etten antanut Emilian kyniä sitä sinne Nokian näyttelyyn, se näyttää nyt paljon, paljon kivemmalta kun turkkia on tasaisesti sen kropassa, eikä enää niin että keskivartalossa ei mitään, kauluksessa jonkin verran ja takaosassa KAIKKI. Mutta, sateessa ja pimeydessä ei oikein mitään kivaa kokovartalokuvaa. Tässä siis meidän kuvasaalis tänään.

Eli siis, Nuun pää

Kaverilenkkejä

Lenkintäyteinen viikonloppu alkaa vedellä viimeisiään, minäkin joudun takaisin luentosaleihin istuskelemaan huomenna, joten heippa vaan, kesä. Mutta kyllä, syksy on myös ihanaa.

Eli lenkkeilty on, Emilian, Sinin sekä Tiian kanssa. Kuvasaastetta seuraa:

Tässä on Veli, 1v. Hällon karvanlähtö, aivan kuin siskollaan. Nuu on muuten aivan kalju nykyään, kulkee mutsinsa jalanjäljissä, kun kerran tiputetaan karvaa niin heitetään mäkeen koko turkki...



Veli ja Velin keppi



Velin nassukka



Veli tuijottelemassa systeriä. Veli jäi nyt sitten ainoaksi koiraksi kun Velin "isoveli", eli Sinin Otto-dalmis suruksemme joutui tästä maailmasta lähtemään. Velillä on onneksi seuraa kovasti siskostaan ja Tiian Unna-pennusta.



Lenkillämme eilen olimme vain Sinin kanssa matkassa, ja yhtäkkiä mulla meni laskut aivan sekaisin. Paikalla oli nimittäin 3 merlenarttua! Se kolmas oli Emilian kanssa metsässä ollut Nuu. Se oli meitä jäljittänyt, ja kun kuuli haukkua niin se oli ollut viimeinen pisara, se rynnisti meidän tykö leikkimään veljensä kanssa. Lähti tosin aika pian takaisin etsimään omaa lenkkiporukkaansa.



Ja kukas se tässä. No, Vanu-mummo!



Vanu on taas syksyä kohti reipastunut hirmuisesti, kesäkuumalla se ei ehkä aktiivisin collie ole.



Kale ja Unna



Vauhti-Unna



Unnan posetus, kieli pakollinen.



Unna osaa



Ja tässä sitten Oodi, 3v. Isäänsä tulee, sanoisin.



Oodi on tänä kesänä ollut kauneimmillaan. Pidän Oodista todella, todella paljon, harmillisesti meidän näyttelyuraamme vaikeuttaa Oodin hammaspuutos. Siltä puuttuu p1 ja p2 hampaat. Mutta on se silti minulle maailman ihanin Puudeli.