skip to main |
skip to sidebar
No niin, taas mennään. Gradutuskassa ei ole taas kerennyt paljon muuta tehdä kuin syödä ja lenkittää koiria. Nukkuminenkin olisi ihan kivaa välillä. Muuten istun tässä ja lähinnä vaan luen, luen ja luen. Jonkin verran muutakin elämää välillä pystyy harrastamaan, onneksi. Ai niin, muuttokin sopivasti edessä, joten kuun loppuun mennessä pitäis kamat olla kasassa nekin.
Mutta siis, uutisissa nyt päällimmäisinä eilinen terveystarkastus, Veli siis meni luustokuviin. B/B, 0/0 oli lekurin arvio, oikeassa kyynärässä aavistus jotain muutosta, joten katsellaan. Lääkärin mielestä ei kuitenkaan ykkösen arvoisesti, ja kyseli että voisiko olla traumaperäinen. En kuitenkaan ainakaan muista että Veli olisi koskaan ontunut tuota jalkaa, joten aika erikoinen trauma jos ei mitenkään ole oireillut.
Jospa kuvat nyt kuitenkin aikajärjestysessä. Nuu oli juoksuhoidossa ensin mun porukoilla yhden viikon, ja sitten mun ja Vanun kanssa tässä meillä seuraavan viikon, Oodin ollessa isän seurana sitten siellä Turengin päässä.
Tässä Nuu Vanu-mummon kanssa, ne oli ihan kamuja!
Ja ihan itsekseen, taustalla Pyhäjärvi
Pari nassukuvaa
Ja sitten seisomakuva parin viikon takaa. Juuri pestynä ja vähän kosteana.
Ja sitten Veli-mies! Myös pestynä ja harjattuna, mutta olipahan mahdotonta saada mitään järkeviä kuvia siitä ihan itsekseni. Heti kun yritin vähän kyykähtää niin dude tulee luokse!
Tässä pää
Ja paras kokokuva mitä nyt sain..
Keppileikeissä
Tässä tämä tälläerää. Pitäisi alkaa miettiä tämän vuoden joulukorttikuvaa noista omista...ovat vaan molemmat ihan täysin kaljuja. Vanu on muuten nykyään äärettömän virkeä ja iloinen koira, tuo kohdunpoisto aiheutti ilmeisesti tällaista! Olen ihan pulassa tuon mummon kanssa välillä kun se keksii jotain kolttosia. Taas muuten huomaa että Oodi on kuin onkin Vanua isompi kun ovat molemmat turkittomia. Ihan siis selkeästi, varmaan parikin senttiä eroa.
Turengissa vietettiin syyslomaa taas jokavuotisen tradition mukaisesti. Tällä kertaa ei enää corgivahtina, mutta talovahtina. On outoa kun ei ole Capria täällä enää, iltaisin meinaan melkein jatkuvalla syötöllä mennä sivuovelle kokeilemaan, jos se haluaisi käydä vielä pissalla. Äidin kanssa kun käyn lenkillä niin aina tuntuu että joku puuttuisi, ja vaikka näen Vanun ja Oodin jolkottelemassa edellämme, niin käännyt odottavasti katsomaan taakse.
Jalo tuli vierailemaan keskiviikosta sunnuntaihin, se oli taas jälleen ihana as always. Oli saanut kivasti massaakin nyt, lisää toki saa ajan kanssa tulla, mutta olin tosi tyytyväinen Jalon olemuksesta. Sisällä se rauhoittui tosi hyvin, mutta ulkona oli vauhti päällä.
Sen tosin huomasin, että Jalo ei ole minussa enää niin totaalisesti kiinni kun tulee käymään, sitä sai nyt välillä jopa vähän huudella messiin, hajut kiinnosti liikaa. Tytöt oli ihmeen suvaitsevaisia myös, Vanu jopa hepulissaan pari kertaa otti Jalon mukaan leikkeihinsä. Uskon, että jos Jalo olisi meille tullut kokonaan niin tämä lauma olisi ollut aika yhteennivoutunut nopeammin kuin silloin keväällä epäilin. Mutta eipä moisesta tarvitse enää huolehtia, Jalolla on ihan mahtava koti.
Mutta! Kuvia. Jalo edestä ja takaa ja sivusta ja etc.
Aika kiiltoisa on turkkinsa.
Tyttöjen kanssa leikkimässä, tässä jahtaavat Oodia. Jalo blokkasi Vanua aika hyvin, niin ettei päässyt heti Oodin takajalkaan kiinni. Laadultaan ei kovin ihmellinen kuva, mutta sisällöltään itselleni kovin kiva
Äiti heitteli pellolla koirille narupalloa
Möllöttäjä
Melkein sain kivan seisomakuvan...
Mutta seisomakuva onnistui sitten pihassa juuri ennen Jalon kotimatkaa. Kuvaajana mun äippä
Sitten kuvia Vanusta ja Oodista alkuviikolta
Eli Vanun leikkaus oli keskiviikkona, patti osoittautui rasvapatiksi, ei hätää! Olin kyllä valtavan helpottunut, hyvä etten vallan rojahtanut istumaan siltä seisomalta kun kuulin että kaikki on ok. Meidän viikko Vanun kanssa oli nimittäin siihen asti jotenkin vähän haikea, oli todella outoa olla ilman Oodia, ja toisaalta muistui taas mieleen miten helppo koira Vanu oikeastaan onkaan; aivan ilman mitään ongelmia se oli vapaana melkein kaikki lenkit ja tuli kiltisti mun vierellä. Hyvin taas huomaa miten se tyhmyys joukossa tiivistyykään...
Leikkauksen jälkeen Vanu oli useamman päivän selkeästi kipeä, mutta tyrmistyksekseni ei ole yrittänyt nuolla haavaa yhtään. Suunnitelmana oli jättää Vanu porukoille isän vahdittavaksi, mutta otan sen kyllä nyt kuitenkin Tampereelle, kun se on nyt aivan jo oma itsensä, ja selkeästi sillä oli Puudelia ikävä. Pari ekaa yötä nukuin Vanun kanssa lattialla, mutta löysin sen silti kerran sängystä, jonka jälkeen makkarin ovi oli ja pysyi kiinni.
Oodi haettiin siis mökiltä perjantaina, siellä se oli isän kanssa puuhaillut ja syönyt paljon kinkkua. Minä tyhmänä seisoin rannassa kun tulivat veneellä ja minut huomatessaan Puudeli hyppäsi yli laidan ja ui rantaan. Kiva. Oli kyllä aivan crazy, kiljui ja hyppi ilosta. Ja as said, Vanu oli aivan innoissaan myös kun Oodi palasi, ja on ollut paljon reippaampi ja iloisempi, ihanaa!
Kunhan paikallistan kameran akkulaturin, alkaa niitä kuviakin taas tulla. Tällaisen olen luvannut itselleni. Vaan kas...Oodilla ei ole kohta enää yhtään karvaa, ja Vanukin tulee omansa kohta kohdunpoiston jälkeen tiputtamaan, joten mitään kovin kauniita colliepotretteja tuskin tulee näkymään, paitsi sitten noista muista. Jalo esimerkiksi on tulossa hoitoon lokakuun puolivälissä, joten jospa siitäkin jotain kuva-aineistoa saisi koottua.
Kesä, siis. Olen ollut ihan luvattoman huono bloggaaja, mutta jotenkin on taas ollut kuvia miljoonalla eri muistikortilla ja kolmella eri koneella ja seliseli. Harmittaa itseni puolesta, olisi voinut dokumentoida vähän paremmin tätä vuotta. Mutta vielä ei ole myöhäistä!
Muutoksia on jonkin verran ollut. Ensinnäkin Capri the corgi lähti unimatkalle heinäkuun lopussa, iso kasvain vatsassa, lopetuspiikki heti. Capri oli kuollessaan 11,5v, melkein tasan yhtä vanha kuin kultsumme Doris kuollessaan. Olemme onnekkaita olleet että olemme saaneet pitää ystävät niin kauan luonamme. Josta puheenollen, löysin Vanulta kovan pienen patin mahan alta, ja se on menossa keskiviikkona leikkaukseen. Veke lähtee siis se patti, ja katsotaan mikä se edes on, sekä kohtu. Toki huolestuttaa, mutta en nyt vielä panikoi, katsotaan rauhassa. Onneksi löysin sen noin pienenä vielä.
Jalo muutti Järvenpäähän elelemään lapsiperheeseen; se on aivan täydellinen lasten kanssa. Jalo on osoittautunut hyvin aktiiviseksi tyypiksi, olisin riemusta kiljuen pitänyt itselläni, mutta kun Jalo koeajan aikana käväisi meillä, kävi se vaan nopeasti moikkaamassa minut ja meni sitten vahtimaan perheen tyttäriä. Selvä, totesin hymyissä suin; se oli kotinsa löytänyt. Jalo silti esiintyy täällä blogissa, säilyy yhteisomistuksessa. Edessä sillä loppuvuodesta terveystutkimukset ja katsotaan sitten eteenpäin, toki kutkuttelee sen yhdistäminen Nuuhun.
No, jotain kuvia, lisää tulee kun paikallistan muistikortit sun muut.
Tässä Vanuli
Nacu ja Nuu
Jalo fiksuna kera pallon..
Nacu tarkkailee
Minä ja Unna
Porukat osti Saksasta auton....se vallattiin
Meillä olis nyt tarkoituksena ottaa Jalo kesällä vähän useamminkin meille kotiin ja mökille messiin, joten testattiin miten se tulee tämän koiralauman kanssa juttuun. Siis viikonlopuksi vein sen sitten Turenkiin. Hyvin mahduttiin pikku-Fiatiinkin, Jalo oli takaosassa ja tytöt takapenkillä. En tiedä olisiko sinne kyllä toista ihmistä mahtunut kun mun kamat sitten valtas etupenkin...
Mutta siis, hienosti meni. Oodi on ollut nyt vähän hankala muiden koirien kanssa, se päätti viime syksynä että Nuu pitää saada ruotuun ja alkoi oikeasti ahdistella sitä niin paljon, että lopulta kävi sen päälle ja tämän jälkeen en ole Nuuta voinut meille ottaa hoitoon ollenkaan. Nyt tosin lenkillä menevät hienosti, Oodi lähinnä ignooraa jälkikasvuaan, mutta Nuu on vieläkin varovainen. Tämän takia vähän mietitytti, josko meille oikeasti voi tulla ketään koiraa enää tähän laumaan niin kauan kun Oodissa henki pihisee.
Mutta Jalo osoittautui oivaksi laumakumppaniksi näille. Vanun mielestä se toki on aika ällöttävä, mutta Vanu ei silleen hakeudu tilanteisiin missä voisi siitä ärsyyntyä. Oodi on sisällä suhteellisen välinpitämätön, ulkona taasen ihan frendi. Kävelivätpä lauantai-iltana jo vierivieressä lenkillä, kyljet kiinni toisissaan. Oodi toki keskellä, en usko että Vanun kyljessä saa kukaan muu olla muutenkaan.
Jalo. On ihana. Reipas, aktiivinen, nopea oppimaan, ja aivan hillittömän hauska poikanen. Käytiin reipas kaksituntinen lenkki heti perjantaina kun kotiin päästiin, ja yöllä kävin vielä seitsemän kilometrin juoksulenkin Jalon kanssa, joka oli vapaana melkein koko matkan, mutta juoksi mun vieressä. Aina kun katsoin sitä ja kehuin, niin se alkoi hyppiä...mun päänkorkeudelle.
Kuviakin olis.
Jalo vähän viileämmällä aamulenkillä
Hämmentyneenä kun tytöt jäljitti fasaania
Lienee Jalon lempipose. Eka juoksee about 20m päähän ja sit seisoo siellä odottaen meitä tälleen
Herran pää
Kuuma sunnuntaiaamulenkki. Silti olisi hakenut palloa varmaan mielellään tuntikaupalla
Her Majesty. Vanu.
Oodi on taas kasvattanut itselleen kesäturkin..huoh.
Mun äiti ja Jalo.
Ja tytöt. Oodin tyrmistynyt ilme johtuu siitä, että kaukaisuudessa Jalo oli mun äidin halittavana ja sepäs järkytti pienen Puudelin maailmaa.
Ja hei! Oli tääkin matkassa. Capri the corgi.
