tiistai 15. joulukuuta 2009

Joulukuun kuulumisia

Hrr, kylmää. Vaikkakaan koiria ei tunnu yhtä paljon haittaavan kuin allekirjoittanutta, jonka kädet kärsivät ikuisesta paleltumisvaarasta. No, eilinen oli aika paha päivä ja kädet oli aika kipeänä, mutta tänään jo huomattavasti helpompaa tuo ulkoelämä.

Vanulla alkoi karvanlähtö äskettäin ja harjasin siitä eilen sen itsensä kokoisen kasan pohjavillaa, mutta silti siihen jäi vielä reilusti harjattavaa. Jospa ennen joulua saisin sen "karvattomaksi" niin saisi alkaa sitten kyhäämään uutta turkkia, jotenkin ajattelisi, että ei ole ihan se paras hetki turkin heittämiseen mutta minkäs teet.

Oodi sen sijaan on kasvattanut oman nysäturkkinsa aika kunnioitettavaan kokoon, vähän alkaa jo mielessä vilahtelemaan se valtava turkki viime keväältä. Kuitenkaan ihan sellaista en sille toivoisi, mutta kyllähän tuo nyt aika runsaalta vaan vaikuttaa vaikka ei ole täyteen pituuteensa vielä kasvanutkaan. Jäämme siis odottelemaan mitä tuleman pitää.

Kameraa olen ulkoiluttanut nyt tänään ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon, mutta vaikka aurinko tuolla taivaalla hetken olikin, en ihan kerennyt oikeaan aikaan ulos. Loppusaldona oli vain yksi suht kiva otos Oodelin suloisuudesta. Huomenna kokeilen uusiksi toivottavasti paremmalla ajoituksella.

Photobucket


Ei kommentteja: