skip to main |
skip to sidebar
Olen ollut laiska bloggaaja, oikeastaan mitään ihmeempää ei ole tapahtunutkaan. Jäälle ei ole enää ollut asiaa aikaan ja niinpä rämmimme nyt sitten kurassa ja kamaluudessa seuraavat viikot kunnes pääsemme kuiviin metsiin taas samoilemaan. Oodilta ja Vanulta lähtee turkit, Vanu aloitti 3 viikkoa sitten ja Oodi seuraa nyt perässä. Tampereelle ei tule kumpikaan, mutta Nukkiksen ilmoitti Emilia, on siis paljon reippaampi koiranilmoaja kuin minä!
Tänään käytiin kahlaamassa semisulassa metsässä Emilian ja koirien kanssa, lunta oli paikoin yli polven mutta siellä mentiin pari tuntia. Pimeääkin oli mutta tässä todistusaineistoa pikku-Nucasta.
Täs on nassukka
Ja tässä koko Nuu kera pinkkien (toki!) valjaidensa
Olisko se kevät? Maaliskuu on minun kirjoissani kevätkuukausi, joten KYLLÄ. En malta odottaa taas metsälenkkejä keväisissä metsissä kun lumet ovat jo melkein sulaneet ja joka puolella on puroja ja kirkasta vettä ojissa ja ah, se ihana kevään tuoksu. Kivasti on nyt aurinko lämmittänyt ja antanut toivoa paremmasta, ja nämä pari viimeistä päivää ovat olleet aivan ihania lenkkipäiviä.
Eilen oltiin sitten Tiian kanssa jäällä pyörimässä, Tiia toki keppiensä kanssa joutuu vähän kikkailemaan ja etenemisvauhtimme ei ehkä ole päätä huimaavaa. Mutta mitäs siitä, koirilla on ainakin ollut nastaa.
Narupalloilla on niilläkin ollut osansa tässä lenkkien vauhdikkuudessa. Jos ne on minulla kameralaukussa mukana, haistaa Vanu ne kyllä ja tällöin ei ala Oodin kanssa peuhata sen kummemmin. Se vaan sitten roikkuu minussa ja luo kaipailevia katseita laukkuuni.
Vanun riemua kun pallot on vapautettu
Myös pieni Unna on vakuuttunut narupallojen upeudesta, vaikkakaan se ei pysty niitä oikein kantamaan kun sen hampaidenvaihto on kesken ja let's face it, sen suu on aika pieni ja pallot ovat kuitenkin suht kookkaita. Mutta niin se vaan itsepintaisesti ryntäili pallojen perään.
Eilen sain Oodista sellaisen kuvan, jossa on kyllä täysin itsensä näköinen. Varoituksen sana, ihmiset, nomen est omen.
Tänään lenkillä tuuli aivän järjettömästi. Tässä vähän indikaatiota
Puudelillakin meni kovaa
Pallo on kaikille rakas
Jopa Kalelle, jonka oma tennispallo pysyi sillä suussa melkein koko lenkin ajan
Eilen treffailtiin Emilian kanssa metsälenkin muodossa. Mukana olivat siis Oodi, Vanu, Nukkis sekä Nacu. Viimeiselle tuli ehkä hieman kylmä lenkin edetessä, rassukka.
Pimeä kerkesi tulla vaikka kuinka yritimme hyvissä ajoin lähteä, mutta kyllä jotain todistusaineistoakin kertyi.
Tämmönen se nyt sitten on, Nukkis.
Ja tämmönenkin
Sillä on niin mainiot korvat, eivät ole yhtä painavat kuin emänsä, mutta eivät luojan kiitos pystytkään. Juuri passelit, sanoisin.
Nukkiksella meinaa just mennä simmut kiinni, mutta pakko laittaa tää tänne kun on eka kuva näistä yhdessä pitkään aikaan
Sit Oodi tahtoi vähän pusutella
Nucca on totaalisen epäkiinnostunut hellyydeosoituksesta
Teinit...
Emilialla on faneja
Tänään aamulla olin Vanun ja Oodin kanssa keskenäni Pyhäjärven jäällä. Ne nostelivat aika kovastikin tassujaan, lämpötila oli jotain -18 luokkaa eli eipä kai ihmekään.
Meidän barffauskokeilu on ollut menestys, sain Vanunkin syömään maksaa kun tarjosin sille sisäelinmössöä, johon se oli "piilotettu". Vähän se sitä katteli niin kuin että hei dude, ootsä tosissas et mä syön tän, mutta kun Oodi veteli omansa niin innolla niin tuli mutsillekin kiire. Menestys uusi ruokavalio on ollut muutenkin, ihan hassua kuinka se vaikuttaa koiriin niin paljon. Vanusta on tullut aivan superenerginen, jopa Oodi on sen kanssa välillä helisemässä kun hihnalenkeilläkin V hyppää välillä tyttärensä niskaan tyyliin "NYT LEIKITÄÄN!" Sanomatta lienee selvää että myöskään minä en tästä 10 kertaa per lenkki tapahtuvasta riehumisesta aina ole hirveän iloinen. Mutta täytyy myöntää etten välillä taas voi olla nauramatta ja annankin niiden sitten leikkiä hihnoilla jos ei ole muuta liikennettä lähimailla.
Hauskaa on myös se, että kun aiemmin annoin näille harvakseltaan esimerkiksi hirvenluita, niistä jäi aina isot luumassat jäljelle. Nyt kun niille jotain antaa niin jäljelle jää vaan sellainen pieni palanen, kaiken ne jauhaa mikä vaan irti lähtee. Tosin varovainen pitää olla, Vanu helposti yökkii ylös luunpalasia joita ei kykene sulattamaan jos ovat liian isoja. Niin se näkyy olevan taitolaji, tää luiden syöminen. Pakkasessa olis muutama lampaanluu ja häränhäntä odottelemassa. Muuta sinne ei mössöjen lisäksi nyt mahdukaan. Onneksi näitä on vaan kaksi.
Täältä tulee VANU!
Oodi tuli tiedustelemaan josko lapasen voisi vaihtaa kananpalaseen?
Puudeli kirmailee
Ja Puudelin tukka. Ei tarttis enää enempää tulla.
