lauantai 20. elokuuta 2011

Nuu Nokialla

Nuun kanssa oltiin Nokian ryhmiksessä tänään, Nuu on aivan karvaton ja hapsuton, ja nyt Emilialla on sitten lupa kyniä se lopullisesti. Meidän näyttelyt on sitten tältä erää tässä, ensi vuonna uusin kujein! Ja turkein, toivottavasti. Myös Nuun siskopuoli oli paikalla, suloinen kuin mikä oli hän.

Nuu oli siis ERI, arvostelu as follows:

Correct line(?). Good bones. Correct topline. Enough developed body. Enough angulated in front. Could be better behind. Feminine head; Correct lines but deep in skull. Enough coat for age. Movement Ok. Good temperament. Showing well.
Tuomari: Dina Korna, Viro.

Photobucket

torstai 11. elokuuta 2011

Nuu vauhdissa

Pilvistä lenkkeilyä oli tänään vuorossa. Juuri itse palasin Pyynikiltä lenkiltä omieni kanssa, ja aiemmin oltiin Emilian, Nuun ja Nacun kanssa metsäilemässä. Täällä siis nukkuu nyt pari suhteellisen tyytyväisen oloista karvapäätä, Oodi täsäs jaloissa ja Vanu parvekkeella.

Huomenna olisi vuorossa taas mökkeilyviikonloppu, koirat olivat siellä pari yötä pari viikkoa sitten ilman allekirjoittanutta, mutta nyt pääsen minäkin vähän vielä mökkeilemään. Mukaan tulee Nuukin, koska käyn vohkimassa sen Emilialta.

Tässä Nuun riekkumisia tältä päivältä.

Photobucket

Pallo oli messissä, Nuu oli enemmän kiinnostunut Nacusta

Photobucket

Manchesterin terrieriä päivälliseksi?

Photobucket

Joo!

Photobucket

Nacu ei ollut ihan samaa mieltä

Photobucket

Nacu sai pallonkin välillä, ja toki Nuukin kimppuunsa

Photobucket

Lennokasta.

Photobucket

perjantai 5. elokuuta 2011

Elolenkkiä

Ollaan Emilian kanssa nyt tarvottu tuolla metsissä ihan kiitettävästi, juuri tulin himaan meidän parituntiselta samoilulta. Kuuma on vieläkin, ja koirien kielet pitkiä melkein koko lenkin ajan, varsinkin Nacun ja Nuun, joiden mälläys ei tunnu loppuvan ollenkaan. No, kohta tulee syksy (ja hirvikärpäset!) niin eiköhän tämä ilmakin viilene. Itse pidän juuri kevään ja syksyn lenkeistä eniten, ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Oodi ei vieläkään ole irrottanut turkistaan, vaikka se on joka syksy vetänyt itsensä ihan kaljuksi. Karvaa kyllä tiputtelee, mutta noinko johtuisi ruokavaliostaan, että turkki ei vaan lähde enää niin. Kuka ties, tässä kuitenkin tämän päivän satoa.

Nacu hyökkää.

Photobucket

Lopputulos tämä

Photobucket

Tässä vähän lisää esimerkkiä

Photobucket

Photobucket

Tässä aika hyvä yhteenveto meidän lenkkeilystä, ja miltä se yleensä näyttää

Photobucket

Sitten minusta kivat kuvat Nuusta

Nuun pää

Photobucket

Ja koko Nuu

Photobucket

Tässä sitten minun tytöt, eli Oodi ja Vanu

Photobucket

Ja jotkut asiat ne ei ikinä muutu vaan pysyvät samana vuodesta toiseen.

Photobucket

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Heinäkuun sankareita

Kamera on pysynyt aika visusti nyt laukussa viimeajat, mutta nyt pikkuhiljaa voisin alkaa sitäkin ottaa käyttöön lomailemisesta.

Heinäkuun neljäs täyttivät Vanun muupsit 3 vuotta. Oodikin siis toki. Se sai herkkuruokaa ja nakkeja, samoin toki Vanuliini, joka silloin sen kovimman työn teki. Ja siitä sitten kaksi vuotta ja pari viikkoa myöhemmin (23.7.) synnytti Oodi omat kakaransa, joten nyt nekin ovat sitten vuoden iässä! Onnittelut!

Tässä Nuu 1v ja Oodi 3v

Photobucket

Ja Nuun vuosinassu!

Photobucket

Olen nyt palautunut Tampereelle kesälaitumilta, joten lenkkeilyä kamujen kanssa luvassa normimalliin. Kuviakin siis, taas! Näyttelyistä olemme menossa Nokialle 20.8. ja sitten Hyvinkään näyttelyyn syyskuussa. Nuu tosin pudottaa jo turkkia, mutta mitäpä siitä, mennään anyway.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Tuusulassa

Tänään Tuusulassa hellettä 30 astetta ja rapiat, onneksi on autossa ihana ilmastointi. Mukana meiltä vaan Nuu tällä kertaa. Kuvailin aikani kuluksi muitakin koiria kun hiekassa istuin ihanassa varjossa, joten tässä joitakin. Narttuja ovat, NUO- ja AVO-luokat edustettuina.

Tässä Apila, Black Sara's Queen Quadrifoglio. Bikineissä, kuinkas muuten!

Photobucket

Nuu, eli Scottail Q-Tip

Photobucket

Vanun Olga-tytär, Scottail Ocean Queen. Sai tänään ERIn.

Photobucket

Sitten näitä muita kameraan osuneita collieita, muitakin kuvia on, mutta tässä nyt nämä edustavimmat.

Tunnistaa ainakin voin kauniin Silimen Summer Dreamin, josta laitan nyt nämä neljä kuvaa

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Tässä lienee Black Sara's Jewellery? Älkää murhatko jos ei ole.

Photobucket

Sitten kolme muuta narttua, joiden nimiä en nyt tiedä kun luettelo jäi näyttelypaikalle

Numerolla 207

Photobucket

Numerolla 205

Photobucket

Tämän numero ei näkynyt kuvassa

Photobucket

Nuukkis oli tänään EH vaikka tuomari kovasti ERIä jakelikin. Arvostelu on Emilialla, joten naputtelen sen tähän kunhan se vaan tulee nettiin ja saa sen minulle kirjoitettua. Mutta siellä se Nuu kölli kehän laidalla tyypilliseen tapaansa, kunnes tuli kaivautumaan polviemme alle varjoon. Se ei paljon näyttelytoiminnasta stressaa, joka on muuten ihan jees mutta kun ihana turkki menee ihan hiekkaan ja lehtiin!

No niin, ja edittiä sen verta että Nuusta sanottiin seuraavaa:

11 months. Nice head and expression. Good neck. Needs more spring of ribs, but she is still young. Topline can be more firm. Moves easily but not covering the ground. Coat is not ready yet but good quality. Good temperament.
Tuomari: Adriana Bocca, Italia


Photobucket




sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Erkkarissa

Hieman pitkä päivä ollut, seiskalta lähdimme suuntaamaan Helsinkiin collieiden (ja muutaman muunkin rodun) erkkariin. Oli nastista, mukana menossa olivat Emilia Nuun kanssa ja Sini Velin. Minä esitin Velin, joka oli tänään vähän muusta kiinnostunut, mutta hyvin se veti, Velipoikanen! Aloittakaamme siis siitä, ryhmään oli ilmoitettu 19 junnu-urosta, en tiedä kuinka moni paikalla lopulta oli, mutta seitsemän ERIä jaettiin ja yksi niistä oli sitten Velin.

Arvostelu meni seuraavasti:
"Attractive tricolour. Good length of head but I hope he develops a little more stop. Good eye. Well placed ears. Pleasing neck and backline. Good angulations. Pleasing legs and feet. Moves reasonably well. Needs more time to mature." JUN ERI
Tuomarina Barry Makepeace, Iso-Britannia.

Photobucket

Velinen Sinin kanssa tänään

Photobucket

Nuu meni taas mallikkaasti, pro kun on. Sen arvostelu on as follows:

"Quite feminine bitch with nice outline. Very clean head, too full in stop and break is too low, eye set - ear set is good. I would like a little more turn stifle but movement is very good. Clean colour with good braille." JUN ERI
Tuomarina Alan Clarke, Iso-Britannia

Emilian kanssa

Photobucket

Kivaa oli!

Photobucket

Tässä vielä lopuksi kuvasia mökkireissulta parin viikon takaa

Puudeli ja Nuudeli

Photobucket

Nuu ja Vanu-mummo

Photobucket

ja tässäkin

Photobucket

Minun lifeguard, Vanu

Photobucket

Nuu

Photobucket

niinkö tässäkin

Photobucket

ja kaikki. Eli Oodi, Nuu ja Vanu

Photobucket

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kolmen kopla

Huomenna lähtee Nuu takaisin himbeensa, ikävä tulee! Tuleepahan tylsät lenkit kun olin jo niin tottunut pikku-Nuun mukanahengailuun. Mutta Nuu on tehtävänsä tehnyt, juoksut ovat ohi, naapurit hurmattu ja rakastettu, nyt voi mennä taas takaisin arkeen. Minulle oli oikeastaan melkoinen yllätys kuinka saumattomasti Nuu sopeutui meille, siitä tuli ihan ok kamut jopa porukoiden corgin kanssa, joka yleensä sietää koiria, jopa Oodia ja Vanua, melko huonosti.

Mutta tässä vähän satoa viikolta

Nuudelin pää

Photobucket

Ja toinen pää, näitä on useita

Photobucket

Nuun parempi puoli?

Photobucket

Nautiskelija

Photobucket

Ilme kertoo paljon.

Photobucket

Voiko sitä tosin syyttää, kun joutuu elään näiden kaa

Photobucket

Puudeli!

Photobucket

Photobucket

Sit vähän virallisempaa

Photobucket

Kaivon kannella istumista

Photobucket

Nuu on rakkautta

Photobucket