Oodi oli kummissaan, se kun ei ole tottunut kävelemään veden päällä. Vanu suhtautui koitokseen omahyväisen tietäväisenä, ja katselimme veretysten kun Oodi yritti käsittää tätä uutta juttua. Se uikutti ja haukkui rannassa kun ei uskaltautunut veden päälle. Kun lähdimme kävelemään Vanun kanssa eteenpäin, se ryntäsi juoksuun ja hyppäsi jäälle vasta metsän kohdalta, tehden näin muutaman sadan metrin silmukan. Voi Odea, nyt se onneksi jo osaa tulla jopa meidän rannasta jäälle.
Jään liukkaus ei haittaa, Oodi on ollut kyljellään jäänpinnassa useaan otteeseen, mutta siltikin meno näyttää melkein koko ajan tältä:
Vanu haki koko ajan narupalloaan, jota yritin olla sinkoamatta liian keskelle jokea. Meillä koirat ovat oppineet pysymään rannan lähellä, minä en luota tuohon jokeen vaikka olisi mikä. Oodi juoksi välillä äitinsä vanavedessä, välillä se jäi odottamaan Vanun paluuta, että saisi hyökätä saaliin kimppuun.
Seisomakuvantapainen, olisin saanut Oodista jopa ihan kelvon ja ryhdikkään kuvan, mutta Oodi kerkesi vaihtamaan asentoa juuri kriittisellä hetkellä, joten tyytyminen jäi tähän:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti