Oodi 6kk

Niin se Oden elämän ensimmäiset 6kk ovat taaksejäänyttä aikaa. Oodi on kasvanut ja on pikkuhiljaa saavuttamassa äitinsä mittoja, enkä enää pimeässä pahemmin erota niiden ääriviivoja toisistaan. Setäni jaksoi ihmetellä jouluvierailullaan miten ylipäänsä onnistumme erottamaan ne toisistaan. No joo, on noi aika erinäköisiä kuitenkin ja luulisi nyt ehkä vieraankin tajuavan, että Vanun naamassa on "hiukka" enempi mustaa.

Kävimme hirveässä pakkasessa vielä laskettelurinteillä, ennen kuin keskus aukeaa. Keväällä sitten taas aletaan käydä siellä, nyt on tyytyminen Tampereen metsiin seuraavat kuukaudet. Ehkäpä pääsemme jopa jäälle lenkkeilemään.

Oodi tyypilisessä kuka-mitä-häh-posessaan.


Lumessa istuilu oli mukavaa. Pissatulehdusta odotellessa...


Oodin nassu.


Vol. 2.


Oodi hiirijahdissa...tällä kertaa jyrsijä voitti. Thank god.


Pelottava Ode.


Se osaa istua myös erittäin ryhdikkäästi. Nih. Ja miksei voinut seistä, kysyi kuvaaja, joka olisi tahtonut edes yhden kivan seisomiskuvan. Yksin on vaikeaa seisottaa ja ottaa kuvaa.


Täytyi yrittää sitä täydellistä pääkuvaa kun tuo kerrankin oli paikallaan, mutta tiedä häntä..kokeillaan pari kuukauden päästä uusiksi.


Vanu ja Oodi. Oodi ei vielä osaa hyppiä noille heinäsysteemeille, se taasen on Vanun lempihommaa. Korvissa alkaa äitykällä olemaan karvaa sen verran, että saan sille painot taas niihin, ja kuvauksesta tulee mielekkäämpää...ei niissä kyllä edelleenkään mitenkään liikaa ole karvoja.