keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Testing, testing

Kauanpa kesti minun kamerattomuus. Tänään meille saapui Nikonin d5000, kahdella objektiivilla ja videoimismahdollisuudella. Eli jees, taas mennään. Aika paljon nyt on opeteltavaa ennen kuin saan taas toivottuja tuloksia tällä uutukaisella, mutta sanottakoon, että hieman eri kokemus on tämä kuin mun edellinen d40x.

Oodi on edelleen karvaton. Se on niin karvaton, että menisi varmaan pinasta, ja siitä NÄKYY miten sille on alkanut kasvamaan takaisin turkkia, sillä sillä on selässä vaaleita alueita joissa on selkeesti kasvussa uusi pohjavilla ja päällikarva. Ihanan vaaleana tosiaan näkyy pohjaväri tulevan, ei oodin värissä koskaan ole mitään moitteen sijaa ollut, mutta ei se ihan yhtä puhdas pentuna ollut kuin mutsinsa.

Oodilla on vauhti vaan kasvanut. Nykyään siitä ei oo vaikea saada tämmöisiä kuvia.

Photobucket

Tämmönen pentu mulla nyt sit taas on..eipä enää ihmiset kysele, että kumpi on äiti ja kumpi tytär, vaikka oodi on sentin-pari korkeampi

Photobucket

Vanukin pääsee kuviin, vaikka sillä ei painoja korvissa olekaan. Se olisi turkissaan, harmi että ulkonäyttelyt alkaa olla ohi. Ehkäpä ensi kesänä pääsen kahden koiran kanssa näytelmiin :O

Photobucket

Photobucket


2 kommenttia:

sarkku kirjoitti...

Kuvat Oodista ja Vanusta on mukavia, toivon että joskus saisin Topista yhtä mahtavia..kunhan se ees pysyis sekunnin paikallaan.

Nite kirjoitti...

Hei!

Minusta olisi mahtavaa nähdä Topia ja voisin sitä yrittää kuvaillakin? Pyydänpä kasvattajalta sinun yhteystiedot niin katsotaan josko joku yhteislenkki onnistuisi?