skip to main |
skip to sidebar
No, tämän viikon olenkin saanut harjoitella moista. Nuulla on juoksut ja se on ollut meillä hengailemassa torstaista asti. Vähän meni liian tiukille, minulla oli esitelmä torstaina joten en voinut lähteä vanhemmille ennen, ja niinpä juoksu kerkesi jo 12. päivään. No, Nuudeli meni Emilian kanssa sitten töihin ja nukkui olkkarissa ettei kävisi vanhinkoa, ja nyt sitten hengailee täällä meillä.
Tampereella en viitsi näiden kanssa olla, syystä että Vanu ei ole se vieraanvaraisin koira. Nuu on sen verta paljon kuitenkin meidän kanssa ollut, ettei Vanu mitenkään ole sille ilkeä tai kyykytä sitä, mutta kyllä se joskus ärsyyntyy ja voi murahtaa, ja sitten kyyristelijäkoiria onkin kaksi, koska Oodi ottaa tästä itseensä. Turengissa ei tätä ongelmaa ole kun on niin paljon enemmän tilaa, Vanu sitten vetäytyy omiin oloihinsa jos sitä alkaa nuorison meininki ällöttää. Minulla on paljon kivempi fiilis kun tiedän, että kaikilla on hyvä olla vaikka kokoonpano muuttuukin.
Mutta hauskaa on ollut. Ollaan taas aiheutettu ihastuksia ja vihastuksia lenkeillämme, se on mystistä miten kahden koiran kanssa ihmiset vielä ovat että awww, mutta kolmen kanssa katsovat jo vähän kieroon. Tai sitten ovat haltioissaan. Pysyttelemme kuitenkin poissa tieltä, en oikein viitsi päästää näitä tervehtimään joukkona vaikka se vastaantulija ehkä haluaisikin tehdä tuttavuutta. Olen tässä vuosien saatossa oppinut, että parempi olla niin huomaamaton koirien kanssa kuin mahdollista. Kolmen samannäköisen keskikokoisen koiran kanssa se vaan on vähän vaikeaa. Toki jos tosissaan joku tahtoo tulla moikkaamaan niin saa, onneksi nämä meidän naapurit ovat suurilta osin koiramyönteistä porukkaa eivätkä hätkähdä edes isompaa laumaa. Ja Nuu varsinkin on erittäin rakastettu koska nämä lähitienoon ihmiset näkevät sitä meidän kanssa kuitenkin aika harvoin.
Kuviakin on tullut otettua. Vähemmän kun oletin so far, säät eivät ole suosineet. Perjantaina oli nättiä, mutta olimme parhaan valoisan ajan äidin kanssa kaupoilla.
Tässä valoisan päivän kuvasaldoa
Ja sitten pimeämpiä kuvia. Vanu ja Nuu.
Puudeli
Tässä katellaan toisella puolen jokea tallustelevia belgiherroja
Tältä aamulta, Nuu sai jonkun ihmeellisen vainun jota minun koirani eivät saaneet, ja lähti umpihankeen tallustelemaan sen perässä. Tässä ollaan paluumatkalla
Peruskillistelyä
Nonni, sen verta jäätyi tuo Pyhäjärvi että siinä pystyy rannan läheisyydessä hengailemaan ihan ok. Vanu on tästä riemuissaan koska se tietää narupalloilua, ja voihan vitsi kun oli mummelilla hauskaa lauantaina ja sunnuntaina ryntäillessään pallon kanssa.
Mutta pakko kyllä oikeasti ihmetellä lasten vanhempia jotka vie jälkikasvunsa tuonne pitkälle jäälle...juuri eilen katselimme, että huh, menevätpähän kaukana siellä järven keskellä, ja tänään kun kävelin tietä pitkin Härmälänsaareen, oli sen Pispalan puoleinen sivu aivan täynnä avantoja. En oikein tiedä miten nuo virtaukset tänä vuonna ovat noin pahoja, koska en muista ikinä nähneeni vastaavaa. Tuntuu tosi hurjalta että vuosi sitten siellä kipittelin samoilla kohdilla ilman mitään ongelmaa.
No, lauantaina meillä oli messissä Tiia koiriensa kanssa. Kerkesi jo aurinko painua horisonttiin sen verta että tuli vähän hämärää kuvamateriaalia, mutta tässä seuraa:
Unna ja Kale, jonka tassua paleltaa
Unna
Oodi
Ja Vanu rakkaansa kanssa...
Sunnuntaina käytiin sitten uudestaan paremmalla valolla, mukana myös miehet joita tuntui meidän hidas tahti vähän ärsyttävän. Mutta ei muuten saa hyviä kuvia! Koirilta ei toki vauhtia puuttunut.
Banzai!
Success!
Tai no puuttui sitä vauhtia tietty välillä
Tässon Unnan pää
Ja melkein koko kroppa
Tuijotuskilpailu
Vanu elementissään, ja kuono aivan kuurassa
Mutta kai Vanun jääpersoona kulminoituu tähän