Toipilasta ja muuta kivaa

Eli Vanun leikkaus oli keskiviikkona, patti osoittautui rasvapatiksi, ei hätää! Olin kyllä valtavan helpottunut, hyvä etten vallan rojahtanut istumaan siltä seisomalta kun kuulin että kaikki on ok. Meidän viikko Vanun kanssa oli nimittäin siihen asti jotenkin vähän haikea, oli todella outoa olla ilman Oodia, ja toisaalta muistui taas mieleen miten helppo koira Vanu oikeastaan onkaan; aivan ilman mitään ongelmia se oli vapaana melkein kaikki lenkit ja tuli kiltisti mun vierellä. Hyvin taas huomaa miten se tyhmyys joukossa tiivistyykään...

Leikkauksen jälkeen Vanu oli useamman päivän selkeästi kipeä, mutta tyrmistyksekseni ei ole yrittänyt nuolla haavaa yhtään. Suunnitelmana oli jättää Vanu porukoille isän vahdittavaksi, mutta otan sen kyllä nyt kuitenkin Tampereelle, kun se on nyt aivan jo oma itsensä, ja selkeästi sillä oli Puudelia ikävä. Pari ekaa yötä nukuin Vanun kanssa lattialla, mutta löysin sen silti kerran sängystä, jonka jälkeen makkarin ovi oli ja pysyi kiinni. 



Oodi haettiin siis mökiltä perjantaina, siellä se oli isän kanssa puuhaillut ja syönyt paljon kinkkua. Minä tyhmänä seisoin rannassa kun tulivat veneellä ja minut huomatessaan Puudeli hyppäsi yli laidan ja ui rantaan. Kiva. Oli kyllä aivan crazy, kiljui ja hyppi ilosta. Ja as said, Vanu oli aivan innoissaan myös kun Oodi palasi, ja on ollut paljon reippaampi ja iloisempi, ihanaa! 

Kunhan paikallistan kameran akkulaturin, alkaa niitä kuviakin taas tulla. Tällaisen olen luvannut itselleni. Vaan kas...Oodilla ei ole kohta enää yhtään karvaa, ja Vanukin tulee omansa kohta kohdunpoiston jälkeen tiputtamaan, joten mitään kovin kauniita colliepotretteja tuskin tulee näkymään, paitsi sitten noista muista. Jalo esimerkiksi on tulossa hoitoon lokakuun puolivälissä, joten jospa siitäkin jotain kuva-aineistoa saisi koottua.