skip to main |
skip to sidebar
Niin se kuulkaas on! Ihanaa. Ollaan oltu koirien kanssa paljon metsässä ihmettelemässä puroja sun muita, ja tietysti tuossa leirintäalueella heittelemässä palloa. Vanu on ollut taas narupallonsa kanssa ihan tulessa, oikein malttaisi lopettaa sitä leikkiä ollenkaan. Oodi on vähän paitsiossa kun Vanulla on tuota narupallokokemusta kuitenkin se 3 vuotta enempi plakkarissa, ja on hommassaan eripätevä. Nyt kuitenkin kuvia vähän tältä viikolta.
Vanu Turengissa. Kaikki fasaanit löytyi taas.
Oodi oli kovin ihmettelevällä päällä
Tampereelle palattuamme Oodi tutustui puroihin ja muihin vesielementteihin tutulla tavalla
Ja se lopputulos..
Ja sitten. Se näki jossain ojassa pyörteen, johon oli jäänyt nalkkiin joku vaahtopallo. Se tuijotteli sitä valehtelematta viitisen minuuttia, suunnilleen tässä asennossa
Kunnes se sitten päätti ottaa sen vaahdon..suuhunsa.
Voin kertoa, että ilme ei ollut ainakaan sen näköinen, että olis kovin herkkua ollut.
Leirintäalueella oli sitten taas tutut meiningit valloillaan. Myös seropi Tellu oli kanssamme. Tällä koiralla on muuten aivan jumalaiset liikkeet, usein niitä tuijottelen, että kyllä voi koira liikkua kauniisti ja sulavasti
Messissä oli myös Atte-nöffi, jonka takia Kale oli aika paljon tämän näköinen
Lisää pullistelua
No niin, nyt olen palannut Tampereelle ja voin tuosta Onnista vähän pidemmästikin kirjoittaa. Eli olimme Oodelin kanssa käymässä Suvilla ja Merikin siellä sitten oli Onnin ja Viivin kanssa. Oodi ei ollut hirveän otettu enää veljestään ja käyttäytyi epätavallisen aikuismaisesti, piti selkeesti veljeä vähän tollona.
Mutta joo, voin sanoo, että jos olisin Onnin ihan kadulla tuntemattoman ihmisen kanssa nähnyt, en olisi tunnistanut. En oikeastaan tiedä mikä siinä on muuttunut, sanoisin että kaikki. Sen pää on ihan erinäköinen, ja se on valtavan suuri ja karvainen, vaikka ei ole edes täydessä turkissaan. Ja jummi, se on yllättäen äitinsä näköinen, ja voin kyllä sanoa, että Vanu Onnista ei ole aiemmin ensimmäisenä tullut mieleen, vaan olen ajatellut sen tulevan iskäänsä enempi. Sysimustahan tuo on, ja hauskan oloinen poitsu, en meinannut malttaa kuvata ollenkaan kun meni vaan vähän sellaiseksi tuijottamiseksi, että häh, onko TUO oikeasti Onni? Tai ehkä Meri on sen käynyt vaihtamassa...
Vauhtia siinä riitti myös, kepit oli pop.
Ja ne kepit on muuten Vakava Asia, ettäs tiedätte
Tää on vähän niinkö se jellonakuningas
Ja tässä sitten vähän virallisempaa meininkiä, tuli muutes vahingossa tämä räpsy
Tässä se on kyllä niin äitinsä, että ihan hätkähdin kun kuva lävähti näytölle.
Ihana poika.
Turengissa on tullut taas liikuskeltua, puhuin tosin iskän kanssa puhelimessa tänään ja ilmeisesti meidän lempilenkkipaikka, eli joki, on avautunut näinä leutoina päivinä. Voi jummi, kiva kun metsässäkään ei siellä mielellään kulje kun ei ole polkuja. Jää varmasti reunoilta kestäisi hyvin, mutta kun kaikki lähitienoon sorsat ovat tulleet sinne keskelle hengailemaan, niin pidä siinä sitten Vanua ja Oodia SEKÄ etenkin kerran elämässään jokeen pudonnutta Capria poissa sieltä...No, nyt vielä vähän muistoja viikonlopulta, kun jää oli vielä kivasti paikallaan.
Oodi vauhdissa, toki
Paikka
Siristelyä auringossa, kyllä on epäoodimainen ilme!
Vanu meni isän ja Caprin kanssa lenkille, Oodia isä ei enää ota koska se on pahis teini-ikäinen ja Vanu on paljon, paljon helpommin hallittavissa, sekä vähemmän intuitiivinen liikkeissään. Oodi toimii aina ennen kun ajattelee, pöljäke. Joten me mentiin sitten Vanulta salaa jäälle harrastelemaan Vanun lempilajia...NARUPALLOA!
Kaverikuva metsälenkiltä eilen.
Näinä pimeinä päivinä kameran raahaaminen metsässä mukana on ollut minusta tosi huono idea, ikinä ei saa tyydyttäviä otoksia. Nyt kuitenkin kyllästyin odottelemiseen, noina aurinkoisina päivinä olen onnistunut unohtamaan kameran milloin minnekin, ja nyt kun kamera olisi samassa kaupungissa kuin minä, päätin yrittää jotain kuviakin ottaa. Vähän sellaista turhauttavaahan se välillä on, mutta tuli niitä ihan hauskojakin.
Vanulla on juoksut, se teki hämy-sellaiset. Hiljaisiksi juoksuiksi noita kai sanotaan, vuotanut se ei ole tippaakaan, mutta kun ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon yritettiin käydä Tiian ja Kalen kanssa lenkillä, Vanu olikin sitä mieltä että Kalen kanssa vois tehdä lapsosia. :O Nyt sillä on niin kaameat tärpit päällänsä ettei ole varmaan koskaan ollut, viime yönä se murtautui parvekkeelle ulvomaan ikäväänsä, ja loppuyön kierteli tunnin välein kämppää ympäri ja kävi raapimassa ovea, johon herään aina. No, ehkä viikonloppuna saan nukkua (?). Härmälän valtava Atte-nöffikin olisi kelvannut Vanulle isäehdokkaaksi, koira jota se normipäivinä ei siedä ollenkaan. Huh.
Mutta Oodi se porskuttaa entiseen malliin, noinkohan sekin kehittää juoksut kohta. Toivottavasti ei ihan vielä, tykkäisin että se pitäisi sen välin siinä 7-8 kuussa.
Peek-a-boo, I see you
Peruskillistelyä juuri ennen kuin yritin ottaa hyppykuvaa, josta tuli kuitenkin suttuinen noissa valo-olosuhteissa.
Kepit on Oodin mielestä aivan mahtavia. Vanu on enemmän pallokoiria, mutta Oodille kelpaa vähän alkeellisemmatkin lelut. Se on niistä tosin supermustasukkainen.
Yritin heittää keppiä lopuksi kauas hankeen, että Oodi tekisi jotain muutakin kun jumittaisi arteensa kanssa polulla, haluten jonkun (minun, ilmeisesti, kun juoksu-Vanu ei ole nyt moisesta kiinnostunut) jahtaavan itseään. Oodihan juoksi sinne hankeen hakemaan sen kepin, vaikka hanki oli todella upottavaa. Ha.
Kuvissa näyttää kuin tolla olis oikeasti turkkiakin vielä. Mutta voin sanoo, että päältä kun katsoo niin sitä ei kyllä hirveästi ole. Ja housukarvat, ne housukarvat...
Tästä kuvasta pidin erityisesti, kiva tunnelma.
