Kävimme tänään vähän uusissa maisemissa lenkillä, Oodi urakoi ensimmäisen täyspitkän lenkkinsä perjantaina niin kunnioitettavan hyvin, että vein sen tänään eräälle toiselle Vanun vakilenkeistä. Vanu itse oli vähän ihmeissään kun lapsi tuli mukaan, eikä edes fasaanit saaneet sitä lähtemään porukasta. Eilen kävimme taas laskettelurinteillä juoksentelemassa, sain jopa veljeni houkuteltua mukaan kuvausavuksi, mutta aurinko päätti vetäytyä pilveen juuri kun saavuimme paikalle. Tässä vähän kuvia tältä päivältä.

Oodin perusilme juuri ennen lenkillelähtöä.



Pieni pentu ihan yksin vieraassa paikassa. Sekuntia ennen Vanun perään pinkaisemista.



Ihmeellistä, se onnistuu joskus näyttämään aivan ilmiömäisen paljon Vanulta.



Odesta tuo oksa oli niin kiva, että siitä piti pitää kiinni jatkuvasti.



Pikkuhiljaa alan odotella hampaittenvaihtoa, kovin ahkerasti se onkin niitä käyttänyt mm. pianon jalkaan ja ihmisten alahuuliin. Nimensä veroinen kakara se kyllä on, sillä on ehkä maailman ärsyttävin haukku joka koostuu monesta pienestä haukusta ja on aivan järjettömän kova ja vaativa. Ja niin, se pitää pianon mausta ja nukkuu aina kyseiseen vempeleen vieressä.