tiistai 31. tammikuuta 2012

Paukkupakkaset

Ja nehän ei meitä haittaa, tuumaavat Vanu ja Oodi. Istuin tänään pitkät pätkät esseetä kirjoittamassa, mutta olipahan kiva päästä sitäkin pakoon. Siksi ei ehkä niin hirvittänyt tuo ulkoilma.

Vanu ja Oodi ovat ihan kamalassa karvassa, molemmille kasvoi pohjavilla kyllä ihan pikavauhtia, mutta ne näyttävät suoraan sanottuna aika järkyttäviltä. Molemmilla on sellaisia pitkiä harvoja haituvia kasvamassa lyhyestä ja tiiviistä turkista. Vanun pesinkin pari viikkoa sitten, mutta se ei kyllä asiaa yhtään parantanut. Sinänsä erikoista, yleensä minulla on tähän aikaan vuodesta kivan pörröiset colliet, en tajua miksi ne eivät voi olla tällaisessa turkissa kesällä. Olisi varmasti mukavampaa.

Kameraa yritin kantaa messissä aamulenkillä, mutta eivät nuo mitään ihmeellistä tehneet. Pitäisi taas ottaa pallo messiin, mutta kun en uskalla sitä jäällä pitkälle heittää. Kai se nyt sen matkaa jo koirat kestäisi, mutta jos ne eivät sitten tuokaan sitä palloa takaisin! Mutta tässä siis nassukuvia pari lisää:

Puudeli elementissään, se oikeasti rakastaa tuota lunta ja pakkasta

Photobucket


Ja Vanu, jonka päähaituvat voisi joku trimmata


Photobucket


Tänään oli sitten Tampereen KV-näyttelyn viimeinen halpa ilmopäivä, Veli ja Nuu on ilmoitettu karkeloihin! Varmaan siellä on "pari" muutakin koiraa silloin, mutta mikäs sen mukavampaa. Velistä yritän huomenna saada kuvamateriaalia, ollaan menossa Sinin kanssa päivälenkille.

Ei kommentteja: