perjantai 1. kesäkuuta 2012

Jalo 14 viikkoa ja Nuun tuloksia

Tampereella kääntymässä ja tyhjäämässä kameraa. Ollut taas kreisiviikko Turengissa, ja tulin vähän postia ihmetteleen ja tosiaan viimein käsittelemään nuo Jalon kuvat viikon takaa. 

Nuun tulokset oli lausuttuna eilen, tsadaa B/B ja 0/0. Tuota B/B:tä on nyt useat kummastelleet, ja Mevetissä työskentelevä Tiia sanoi jo että vie paneeliin mutta emmää, terveethän nuokin on. Ja ainaska eivät ole huonot B:t, pakko sanoa että mutsinsa B-lonkat näytti kyllä erilaisilta kuin Nuun. No, näillä mennään ja nyt varmistui sitten se ettei Nuulle voi ajatellakaan muuta kuin A-lonkkaista urosta. Tosin niin se olisi anyway ollut.


Mutta hei! Oltiin viikko sitten tuon miehen kanssa lenkillä kokoonpanolla Nuu, Veli ja Jalo. Puudeli ja Vanuli oli Turengissa hengailemassa niin sai nuoriso painaa ihan rauhassa menemään ilman mummojen ja mutsien hallintaa. Oodi on muuten ihan nahkiainen, hapsuja on jaloissa ja mahassa sekä vähän tuos rintamuksessa ja siinä se. Kyljistä ihan kalju, ei ollenkaan pohjavillaa niissä. Karu ilmestys, kuvia tulee tietty kunhan sellaisia saan. 


Eli siis tässä Jalon seikkailuja. Posetusta yritettiin, mut kuulkaa tää onkin sit sellainen poika että kun kyykistyn ottaan kuvaa niin sehän ryntää syliin. Eli diilatkaa nyt näiden kanssa. Jalo on toki aivan ihana pentu, just Sini mulle jutteli kuinka helppo ja kiva se on ollut. Sisäsiistikin jo aika suurella prosentilla ja tosi kontaktinhaluinen dude.


Tämmönen mä oon ja korvani ovat arvoitus


Photobucket


Photobucket


Hyökkäys kohti keppiä


Photobucket

Tässä meidän upea seisomakuva...:D

Photobucket

Tulettekos sieltä, häh?

Photobucket





 

Ei kommentteja: