skip to main |
skip to sidebar
Nuun kanssa käytiin tänään Mevetissä. Ajeltiin ruuhkaa vastaan Helsinkiin siis, ja hetken häröiltyäni jossain valtavassa liikenneympyrässä päästiin jo perillekin. Kiitos navigaattorin.
Pessimisti ei pety, niinhän sitä sanotaan. Mutta kyllä sitä vois joskus vähän muutakin ajatella kuin sitä pahinta. Oikeastaan koko Nuun elämän oon sitä tuijotellut ja yrittänyt päätellä sen liikkeistä tai jostain että onko sillä nyt huonot vai hyvät lonkat...ja tietenkin koska se niin monella tapaa on aivan ihastuttava koira, jossain vaiheessa ajattelin että on siinä jotain vikaa oltava.
Siinä sitten ajelessani mietin, että voi luoja, lonkat, olkaa edes C:t että Nuu saa silti elää ihan normaalin ja hyvän elämän.
Eihän tuo nyt paperilla pahalta näytä. Mutta kun sillä on niin paljon siellä ulkomaisia koiriakin! Vanhemmilla molemmilla B:t. Ja sitten taas...kuinka monilla A/A-yhdistelmäpennuilla on kuitenkin lonkissa häikkää. Eilen lenkillä Emilian kanssa vaan puhuttiin, että ei tätä voi järkeillä. Tarvii vaan toivoa että kaikki on hyvin.
Ja no. Axelsonin sedän takaa kun ruudulta katselin Nuun kuvia, niin kyllä hymyilytti. A/A, 0/0 olivat arviot ennen kuvien lähettämistä eteenpäin.
Olen niin onnellinen! Nuu! Rakas Nuu!
No joo joo, odotetaan kennelliiton mielipide. Mutta pääasia on se, että nyt joka tapauksessa sen lonkat ja kyynärät ovat terveet.
Olipahan kuulkaa taas viikonloppu. Tai siis jo torstaina nappasin Emilialta Nuun mukaan Turenkiin kun Emmi läksi Naken kanssa Tanskaan näyttelemään, ja Nuukki hengaili sit meillä laumanjatkona tiistaihin. Kivaa oli, Nuu sai välillä sellaisia vartin kestäviä hepulikohtauksia. Oodi ja Vanu lähinnä tuijottivat sitä hämmentyneinä, mutta parina viimeisenä päivänä Oodi heittäytyi yhtä aivottomaksi ja painelivat sitten yhdessä pitkin metsiä. Illat oli aika hiljaisia, voin sanoo. Aamulla toki Nuu sitten herätti viimestään puoli ysi.
Mutta! Maanantaina pääsin Katjalle katselemaan Vanun Olga-tyttären lapsia. Voihan kiesus miten suloisia, ihania ja kauniita ne ovat.
Joten aloitetaan pennuista. Niitä on siis viisi, 3 trikkipoikaa ja 2 merlesiskoaan.
Tässä Black Sara's Arnold
Black Sara's Aramis
Ja tätä mietin, jotta kuka on, mutta kaiketi on Black Sara's Apollo? Korjatkaa jos ei o!
Black Sara's Adele
Ja Black Sara's Armida
Nurmella oli kiva liikuskella
Ja istuskella
Armi ja sininen silmä
Suloinen Adele
Ja Armi. Joka muuten näyttää tosi paljon samalta kuin Puudeli-täti vauvana
Armi ja taitaapi olla Aramis?
Tässä vielä yksi Armi
Aivan superihanat pennut on Olga pyöräyttänyt. <3
Ja eilen sitten otin kamerankin mukaan lenkille, aivan hävettää kuinka vähän jaksoin kantaa sitä mukana kun olis ollut nyt hyvä tilaisuus ottaa Nuusta miljoona räpsyä. Nyt tyytyminen on näihin
Ja kukapas se siinä, Puudl.
Son muuten ihanaa tuo lumi, tuumaa Nuu
Ja sit hetkeä myöhemmin mutsinsa.
No nyt tosiaan olis vähän kaikenmoista tarjolla tässä postauksessa. Olihan viikonloppu, autoa on siivottu ja pesty ja renkaita vaihdettu. Ja olen harrastanut kevätsiivousta niin omassa, kuin vanhempienkin kodissa. Koirat ovat olleet lenkillä tuntikaupalla tuolla metsissä koska se on NIIN ihanaa, ja kerettiinpä tänään sitten myös mätsäriin kera Nuun, Velin ja Jalon. Omistajineen toki.
Kuulin myös viikolla Oodin lasten isästä, eli Pyrystä. Sirkka-Liisa laittoi minulle kuvankin ja sain luvan sen esittämiseen blogissa joten tässä Silimen Summer Soul, aka Nuun ja Velin iskä.
Ja sitten siihen mätsäriin eikös juu! Eli ideana oli vähän treenailla Tampereen KV:ta varten. Emilia esitti molemmat yksilöjutussa, molemmat Nuu ja Velinen saivat sinisen, ja minä sitten Velin kanssa hengailin sinisten kehässä ja kyllä sen sanon, että kivasti liikkuu tuo poika kun malttaa! Ja olin kyllä aika ällikällä lyöty kun Veli kutsuttiin nimeltä sinisten kolmoseksi. Mutta! Pääasia oli että nuoret pääsivät esiintymään ja molempia kyllä tuomari kehuikin. Tässä nyt sit kuvat, eli jospa Veli eka.
Nuusta kaksi
Jalo oli myös meidän kanssa, oli tosi reipas ja sitä ihmiset kävi ihailemassa. Jopa koirineen, jota mä vähän pidin erikoisena, mutta Jalosta kaikki oli IHANAA. Siellä se nurmella hengaili ja pyydysteli risuja ja välillä kävi painimassa Velin kanssa. Väsymys iski sitten parin tunnin päästä ja mä sain kunnian kantaa sen autolle. Ehkä olisin voinut vahingossa unohtaa sen syliin..
Jalosta ei edelleenkään mitään erikoista seisomakuvaa oo, pennut on vähän sellaisia että pitäs olla joku aakee ja laakee tila jossa ne vahingossa jäis kivaan asentoon. Yritystä oli, mutta tyytyminen on taas pääkuviin
No sikku showt oli saatu päätökseen niin lähdettiin Emilian kanssa metsälle. Vähän alkoi jo uni painaa kun tosiaan suht hektinen pari päivää ollut, mutta kivasti piristi tuollainen parituntinen metsässä.
Tässä Nakkea
Ja sit Nuu, joka oli enemmän elementissään tuolla soissa ja vesistöissä kuin missään mätsärissä tai näyttelyssä
